Etuheilautus käden vaihdolla

1. Asetu haara-asentoon ja ota pieni koukistus polviin työntäen takapuolta samalla hieman taaksepäin. Pidä kuulasta myötäotteella kiinni ja anna sen roikkua jalkojesi välissä ja vie toinen käsi suoraksi sivulle.
2. Työnnä nyt lantiota napakasti eteenpäin, jolloin myös polvet suoristuvat, ja anna kuulan heilahtaa eteen ylös noin pään korkeudelle käsien pysyessä suorina. Samaan aikaan tuot sivulle viedyn käden myös eteen ja nappaat sillä kiinni kuulasta jolloin siis käsi vaihtuu.
3. Anna kuulan tulla takaisin alas nyt toisessa kädessä, samalla, kun toinen käsi ohjautuu suoraksi sivulle. Kuulan tullessa jalkojen väliin ohjaa sitä kulkemaan jalkojesi välistä taakse samalla lantiota kevyesti taakse työntäen.
4. Tee nyt uusi heilautus eteen ja vaihda kättä joka toistolla.

*Hengitä ulos ylös ponnistaessa
*Pidä paino kantapäillä, keskivartalo tiukkana ja selkä suorana koko liikkeen ajan.
*Jarruta kehollasi hieman liikettä, kun kuula ylittää pään, sekä alastulon aikana, kun kuula ohjautuu jalkojen väliin.

Video-ohje