Istumaannousu kuula suoralla kädellä
1. Asetu selinmakuulle polvet koukussa ja ota vastus toiseen käteesi sekä ojenna tämä käsi suoraksi rinnan yläpuolelle.
2. Nosta ylävartalo irti lattiasta ja nouse istuma-asentoon, jolloin rintasi lähenee polviasi. Samaan aikaan pidä silti kuula kohti kattoa, jolloin loppuasennossa olkavarsi on pään vieressä.
3. Laskeudu hitaasti alas nikama nikamalta alhaalta ylöspäin, jolloin ensin alaselkä tulee maahan, tämän jälkeen yläselkä ja lopulta pää.
*Hengitä ulos nousun aikana.
*Pidä polvet koukistettuina ja jalkapohjat lattiassa.

SYKE Valmentajille
SYKE auttaa valmentajia tuottamaan tehokkaita, laadukkaita ja monipuolisia valmennussisältöjä, oli sitten kysymys yksittäisistä harjoitusohjelmista tai moniulotteisista verkkovalmennuksista.
SYKE Kuluttajille
Ei ole olemassa sellaista verkkovalmennusta, valmentajaa tai asiantuntijaa joka sopii kaikille. Me haluamme auttaa sinua löytämään itsellesi sopivan tavan muuttuvien trendien ja villitysten joukosta.

Tätä harjoitetta käytetään esimerkiksi seuraavissa verkkovalmennuksissa

Pienet askeleet
Aloittelevalle liikkujalle suunniteltu valmennus, jossa lähdetään lisäämään liikunnallisuutta arkeen pienin askelin. Tavoitteena on liikunnan säännöllisyys.