Tommy Oksa
Ota yhteyttä
Valmentajahaku

Tommy Oksa
So far so good!


Tommy Oksa on 29-vuotias entinen fysioterapeutti, nykyinen palomies. Hän on harrastanut taistelulajeja koko nuoruutensa, josta hän siirtyi amerikkalaisen jalkapallon pariin. Samalla Tommy on käynyt kuntosalilla 14-vuotiaasta asti. Jenkkifutiksen jälkeen Tommy siirtyi crossfitin puolelle, sillä hän halusi toiminnallisemman kunnon. Hän on toiminut kuntosalilla liikunnanohjaajana ja valmentanut crossfit-salilla lähes 3 vuotta. Nykyään Tommy on siirtynyt takaisin kuntosalin puolelle ja taskussa onkin nyt laajasti kokemusta liikkumisen eri osa-alueista ja Tommyn oma treenaaminen koostuukin jatkuvasti haasteiden tavoittamisesta sekä itseni haastamisesta.

Tommy on voittanut Gladiaattorit 2019 tv-ohjelman, jossa hänen monipuolinen kuntonsa pääsi koetukselle. Entisenä fysioterapeuttina vammojen ennaltaehkäisy ja progressiivisuus treeneissä on Tommylle tärkeää. Liikunnan on myös oltava mielekästä, mutta haastavaa. Koulutuksensa lisäksi Tommy on ottanut selvää erilaisista treenimuodoista ja on tullut siihen lopputulokseen, että monesti tehdään liian “hienoja ja vaikeita” liikkeitä ja ohjelmia unohtaen treenaamisen peruspilarit. Hänen mielestään yksinkertaisuus on kaunista, mutta treenaamisen ei tarvitse olla mautonta, jotta se olisi yksinkertaista.

Tommy on luonteeltaan “doer” eli kyseessä on tekijämies. Hän on energisempi kuin keskiverto valmentaja ja lupaa saada sinut näkemään asiat ehkä hieman eri valossa. Lisäksi Tommy tykkää motivoida ihmisiä. Vaikka pelastaja on hänen ammattinsa, auttaminen ulottuu muuhunkin kuin hänen leipätyöhönsä. Tommy tuo uutta verta ja hyvää meininkiä treenaamiseen. Hän uskaltaa väittää, että kokoisekseen hän omaa melko tehokkaan kokonaisuuden ja nyt jakaakin resurssit miten hän treenaa teidän käyttöön.

Tutustu verkkovalmennuksiini:

Badass -verkkovalmennus

Badass female -verkkovalmennus

Badass beginners -verkkovalmennus


Tuotteet



Ota valmentajaan yhteyttä