Sofia Hako | Valmentaja | SYKE Tribe

Sofia Hako
Ota yhteyttä
Valmentajahaku

Sofia Hako
Löydä vahvuutesi.

Valmentajana yrityksessä:
Tmi Sofia Hako

Moi!

Olen Sofia, liikunta-alan ammattilainen vuodesta 2015. Olen valmistunut Suomen Urheiluopistolta, ja sen jälkeen tehnyt täysipäiväisesti töitä henkilökohtaisena valmentajana. Työskentelin vuosia Lahden liikuntakeskus Fressillä, jonka jälkeen jäin äitiyden myötä kotiin. Piakkoin havahduin siihen, että haluan taas valmentaa, mutta omilla ehdoillani – yrittäjänä. Koen näin pystyväni ammentamaan osaamistani asiakkaalle vielä laajemmin. Tällä hetkellä teen myös toista työtä, josta syystä valmennuspaikkoja on varsin rajattu määrä. 

Työssäni valmentajana olen vankalla pohjalla, sillä kokemusta PT:stä on jo kahdeksan vuoden ajalta. Liikunnanohjaamisessa tulee pian jo 10 vuotta mittariin. Kuten kaikki alat, myös liikunta-ala kehittyy ja minä sen mukana. 

Tosiasioita kuitenkaan ei pääse karkuun. Faktat kiteytyvät aika hyvin seuraaviin termeihin: anatomia, fysiologia ja psykologia. Eli, vaikka kuinka treenitrendit muuttuvat ja nettipalstat ovat täynnä kaikenlaisia vaihtoehtoja, niin sinun kehosi ja mielesi ovat ainoat luotettavat lähteet, jotka kertovat sinulle, mitä tarvitset juuri nyt.

Jotta voisit tietää mitä kehosi yrittää sinulle sanoa, sinun on alettava kuuntelemaan sitä. Pysyvät muutokset tapahtuvat hitaasti, ja sinun on ainoastaan luotettava prosessiin ja ennen kaikkea itseesi. Ja siihen, että osaan auttaa sinua.

Terveysliikuntaan erikoistumisen ohella erityisiä vahvuuksiani valmentajana ovat toiminnallinen harjoittelu, voimaharjoittelu ja painonnosto. Aiemman osaamiseni lisäksi pystyn nyt yksityiskohtaisemmin ja kattavammin valmentamaan myös raskaudenaikaista ja synnytyksenjälkeistä harjoittelua. Voin myös laatia sinulle oheisharjoituksia omaan lajiisi harraste- tai kilpaurheilussa. Yksityiskohtainen ravitsemusneuvonta on luonnollisesti myös osa valmennuksia. 


Ota valmentajaan yhteyttä