Olivia (Marjo) Kuitunen
Ota yhteyttä
Valmentajahaku

Olivia (Marjo) Kuitunen
Uskalla katsoa kauemmas, niin unelmat tulevat lähemmäksi!

Jyväskylä

Valmentajana yrityksessä:
Freelancer, MasterMove Coaching

Yli kolmen kymmenen vuoden työ hyvinvoinnin- ja liikunnan parissa on koulinut minusta kuuntelevan ja keskustelevan valmentajan. Erityisesti olen viime vuosina keskittynyt vaikeiden ylipaino-ongelmien ratkaisemiseen, sekä TULES -vaivoista kärsivien auttamiseen. Liikunnanohjaajan pohjakoulutuksen lisäksi olen kouluttautunut soveltavaan liikuntaan, huippu-urheilun ravintovalmennukseen sekä funktionaalisen ravitsemuksen ohjaamiseen. Monipuolisen lihaskuntoharjoittelun osaamisen lisäksi, hyödynnän laajaa (yli 30 erilaista lajia) ryhmäliikunnan kokemustani ohjelmien suunnittelussa. Näin sinä kuntoliikkujana viihdyt paremmin harjoittelun parissa, sen lisäksi että se tuo tuloksia. Asiakas-suhteissani panostan aina vuorovaikutukseen ja siksi teenkin mieluimmin lähivalmennusta kasvokkain, sekä tiiviisti yhteyttä pitäen valmennus-suhteen aikana. Hyödynnän valmennuksessa paljon erilaisia kehollisia metodeja, sekä mielen tutkiskelun ja selkeyttämisen työkaluja.


Ota valmentajaan yhteyttä